sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Totaalinen väsymys


Viikon julkinen itkukohtaukset 1.

itkupotkuraivarit: 3

Kaikki on kuitenkin nyt hyvin. Lopulta. Syvä huokaus.

Mä oon niin väsynyt. Ja jäässä… Jäässä ja väsynyt. Henkisesti ja fyysisesti.

Ei tule ikävä Earl's Courtin Hotlaa.

Olen nyt tosiaan ollut Lontoossa tasan viikon ja aika hurjasti on ehtinyt sattua tapahtua… Tää viime viikko on kyllä ollut aikamoinen rääkki. En tajua miten mä saan pääni selviimään ennen tiistaita, jolloin on London Metin kansainvälisten vaihtareiden (onko niitä muita kuin kansvainvälisiä?) Enrolment-sessio. Jännää.



Oltiin Matildan kanssa majoituttu Earl’s Courtin Easyhotelliin. Budjetti-matkailijoina olimme valinneet halvimman huonemahdollisuuden: Small room without a window. Oon sen verran Monk, etten pidä hostellien Sali-makkareista ja bed bugsitkaan ei oo ihan se mun juttu. Easyhotellin tietää olevan halpaa, mutta luotettavaa. Sieltä saa tasan sen mitä tilaa, ei enempää taikka vähempää. Meidän tilanteessa se oli kahden hengen sänky (just ja just), vessa ja suihku. Uu mama. Matilda luki mulle joka ilta sen lentokentältä ostamaa 50 Sahdes of Grey kirjaa suomeksi. Hirvittävää, aivan hirvittävää… Mutta hulvatonta!

Orpo olo ilman Tiltua viekussa...


Jos olisin tiennyt, miten hankalaa tää kämpän metsästys tääl Lontoossa on nykyään, olisin buukannut meille 2 viikkoa aikaa. Viikossa kerkes tulla nimittäin vähä kiire. Matildalla on vielä viikko ennen koulun alkua aikaa (vaikka sillä on huomenna joku introduction-sessio), mutta on se silti kurjaa, että se joutuu nyt bunkkaamaan sen koulukaverin Pollyn nurkissa.

Cosmopolitan

Kyllä me pari kertaa käytiin myös vähä rentoutumassa. Pint on täällä ihan oikeasti piripintaan se pint. ei yhtää vähempää. B@1, mikä on Matildan kantis coctailbaari, eritoten baarin cosmopolitan-drinkit, pitivät meidän molempien mielenterveyden suht järkevillä raiteilla.

Pint, josta olin jo hörppinyt hiukan. 


Asunnon, tai siis, mun tilassa huoneen löytyminen Lontoosta suomalaiselle opiskelijalle sopivaan hintaan on vuosi vuodelta tuntunut hankaloituneen. Hinnat nousevat, taso laskee ja kysynnän voi olettaa olevan semmoista mukavaa reilun 5 miljoonan ihmisen asuttaman kaupungin luokkaa. Kaiken lisäksi, opiskelijoiden yli kävelee mennen tullen ammattiaan harjoittavat jo valmistuneet vuokralais-ehdokkaat. Heitä siihen päälle vielä tämä ”ulkomaalainen”-leima ja voin kertoa, että ei jumalauta mikä härdelli.

Ensiksi pitäis löytää joku järkevä nettisivusto, mistä vuokra-ilmoituksia on miellyttävä selata. Matildan kanssa ollaan totuttu vuosien mittaan käyttämään Gumtree.comia. Valitettavasti ehkä joka viides vastaus oli oikealta ihmiseltä, eikä ollut spämmi taikka scämmi. heh. Oli raskasta saada koko ajan samanlaisia jeesustelu- ja anna kaikki rahasi minulle-viestejä. Toinen sivusto, mitä käytettiin ahkerasti oli flatshare.com, sieltä löytyi hiukan enemmän vaihtoehtoja, mutta jotta voit ottaa yhteyttä landlordeihin, piti maksaa sivustolle 10 puntaa/7päivää, sillä vasta silloin sai viestin jättäneen yhteystiedot.

Kolmioleipiä lounaaksi.
Aluksi yritimme Tiltun kanssa myös kovasti etsiä yhteistä kämppää. Kaksiota taikka kolmiota… Tai kimppakämppää, missä olisi ollut 2 vapaata huonetta. Siitä suunnitelmasta oli pakko luopua, kun torstai-iltana ei ollut vieläkään tärpännyt.

Maanantaina Käytiin Luoteis-Lontoossa (siis North-West). Landlord nimeltä Wendy vaikutti ihan mukavalta ja alue Willesden Green näytti entisen au pairin silmissä ihan joltain veroparatiisilta. Ennästään North-West London on ollut meille molemmille sellainen aikamoinen musta aukko. Ei ollut mitään ennakkokäsitystä, että millaisia asuinalueita se kätki sisuksiinsa. Metrolta asunnolle GPS navigaattoria apua käyttäen kävely kesti noin 15-20 minuuttia. Kävelimme mukavaa rivitalo-katua pitkin, molemmilla aika toiveikas ja positiivinen olo. Nuolaistiin, ennen kuin tipahti: tietenkin se kämppä, mitä meidän piti mennä katsomaan, oli koko kadun rumin, kolkoin ja tylsin rakennus. Ja Wendyn sijasta oven avasi noin kolmikymppinen musta mies. En todellakaan ole rasisti, mutta jotenkin olin odottanut, että oven olisi avannut keski-ikäinen nainen nimeltä Wendy… Hmm…
Jätkä kertoi, että Wendy harvoin tulee itse paikan päälle esittelemään kämppää, vaan lähettää ihmisiä vain kylään ja hän itse sai esitellä lukaalia. Alku ei ollut siis kovin lupaava… Kämpän kaksi pienintä huonetta olivat molemmat muistaakseni £110/viikko. Kuvissa huoneet vaikuttivat siisteiltä, nätisti sisustetuilta ja tilavilta. Todellisuudessa meitä vastassa oli boksit, joissa oli tasan yksi ikean sinivalkoisella ruutukuviolla varustetut doublebedit ja yöpöydän tehtävää toimittavat puulaatikot. Kämppä muutenkin vaikutti aika likaiselta. Se meitä ovella vastassa ollut äijä oli koko kämpän ainut vuokralainen. Jotenkin se poikamiesboksi-charmi ei purenut meihin tyttöihin. Päätettiin siis aika vikkelään poistua tiluksilta, varsinkin nähtyämme kämpän hienoimman huoneen ”en-suite”-suihkuboksin. Se oli kirjaimellisesti vaatekaappiin asennettu suihku-akvaario. Charming. Viimein potku takamukselle oli hattuhyllyllä roikkunut sininen remonttikypärä, jossa luki: Murphy. Mitä vit… XD

Oysteri

Mielestäni, me ei oltu turhan nirsoja. Ongelmia vain tuotti se, että:

a. Haluttiin huoneet, jotka ei ollut mitään reikä seinässä-koloja tai pahvilaatikoista kyhättyjä rakennelmia

b. Sijainti zone 1-2. Eli keskeisimmät Zonet. Lontoo on jaettu vissiin 5-6 zoneen ja Greater Londoniin kuuluu yhteensä jotain 9 Zonee, ellen nyt muista ihan väärin. Ei mua haittais asua zonella 6, koska mulla on siitä kokemusta. Ei se ole niin kamalaa, toki yöbussit ei kulje ja vikat metrot menee joskus puolen yön aikaan. Ongelmana oli se, että travelcardit on aivan törkeän kalliita. Halvimmalla pääset, mitä lähempänä keskustaa asut. Kuukauden travelcard zonelle 1-2 maksaa opiskelijalle £78,40. Normaali hinta on puolet enemmän. Lontoo on kallis kaupunki, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Turha sitä on sokeriin ja harhakuvitelmiin upottaa.

c. Ei yli tunnin koulumatkoja.

Lontoo on periatteessa köyhän opiskelijan helvetti. :D

Ostin koulurepun.


Yksi kämppä, mitä käytiin kattomassa New Cross Gatella olis ollut aivan täydellinen. Sijainti jees, vuokra jees. Siinä oli sellaista aitoa vanhan Lontoon tuntua puisine lautalattioineen… Valitettavasti sen vuokranantajan välittäjä oli ehkä maailmana raivostuttavin nainen. Se halusi, että kaikki jotka halusivat muuttaa kämppään, pitäisi pikimmiten toimittaa firmalle 300 puntaa (1/2 takuuvuokrasta) ja täyttää pitkät hakukaavakkeet, hankkia brittiläinen vuokrantakaaja (kansainvälinenkin kävi, mutta se prosessi meni ihan naurettavaksi.), jonka taustat tarkastetaan. Luulisi, että se £300 puntaa olisi taannut sinulle avaimet kämppään ja oman huoneen, mutta ilmeisesti ei. Sen verran mullakin on älliä päässä, etten mitään maksa etukäteen ilman kuittia, sopparia tai konkreettista todistetta siitä, että saan sen, mitä minulle on luvattu. Kuulemma, jos valinta ei olisi kohdistunut meihin, olisimme tietenkin ajallaan saaneet sen 300 puntaa takaisin, mutta siis… äh. En ala heittelemään tommosia rahoja joka toiselle välittäjälle.

Käytiin katsomassa myös yhtä ihan kivaa kämppää New Crossilla, mutta siinä toisessa makkarissa ei ollut ikkunaa ulos ollenkaan. Toiseksi, meidän olisi pitänyt maksaa melkein £3000(!!!!) puntaa etukäteen, eli takuuvuokra ja ennakkoon muistaakseni 6 viikon vuokra. Jos me se oltaisiin maksettu, olisi kaikki säästöt huvennut siihen saman tien… Plus, se ikkunaton huone.

Kävästiin myös erään agencyn luona, joka lupasi huoneita meille sopivaan hintaan… Puoli Lontoota kuitenkin matkustettuamme, meitä oli vastassa 3 kuukautta sitten Italiasta muuttanut Pepe, joka alkoi sylki suusta lentäen italian, englannin ja vissiin jonkun Narnia-kielen sekoituksella selittää mitä meidän tulisi maksaa ja mitkä laskut olivat osa vuokraa ja mitkä ei. Selityksiä, diagrammeja ja kaavoja puolituntia kuunneltuamme, minulla paloi päreet ja kysyin suoraan että kuinka paljon minun vuokrani olisi kuussa, jos vuokraisin heiltä huoneen. En vieläkään tiedä lopullista summaa. Tuskin tiesi Pepe itsekkään.

Yhden huoneen näyttöä odotin puolipäivää ja lopulta tuskastuneena, kun kiinteistövälittäjä ei vastannut viesteihini, soitin hänelle ja pitkällisen selittämisen jälkeen, nainen yllättäen muisti minut ja kertoi unohtaneensa kokonaan, että a. meillä oli näyttö b. hän oli käytännössä luvannut huoneen minulle. c. joku äijä oli jo maksanut takuuvuokran ja nainen oli unohtanut infota minua tästä kaikesta. Siinä vaiheessa pääsi muutama ärräpää suusta Liverpool Streetin juna-aseman aulassa.


Perjantaina illalla, tuon italialaisen Pepen ja mut unohtaneen kiinteistövälittäjän jälkeen, palattiin Tiltun kanssa hotellille ja molemmilla oli aika toivoton olo. Oltiin laitettu varmaa lähemmäs 50 mailia eripaikkaan, soiteltu vähintään yhtä moneen ja Matilda-parka jättänyt varmaa sata voicemailia. Ihmiset ei vaan tykkää vastata puhelimeen…  Puhelimen valintaääni on käynyt aika tututksi molemmilla viime viikon aikana.

Katselin ilmoituksia Highbury&Islington alueella, missä mun yliopisto sijaitsee ja olin jo aamulla nähnyt erään ilmoituksen, joka vaikutti vähän hutasten kirjoitetulta. Vuokrakin oli viikossa 130puntaa, enkä tiennyt sisälsikö se laskuja vai ei. Soitin eka yhteen kämppään Arsenalissa ja kuultuani, että jakaisin huoneiston 9 muun ihmisen kanssa aloin olemaan aika toivoton. Uskaltauduin siis epätoivon siivittelemänä soittaa tuohon hassusti kirjoitettuun mainokseen.



Sain näytön sovittua samalle illalle ja pää pyörällä, itkuisin mielin lähdin taas kerran metrolla matkustamaan Lontoon halki kohti Manor Housea, metroasemaa, joka on zonen 2 ja 3 rajalla. Perille päästyäni vuoden 2007 haamut räjähtivät valloilleen ja melkein olin jo ottamassa seuraavaa metroa takaisin keskustaan. Olin käynyt tällä samalla alueella kerran asuntonäytössä ja joutunut maailman sekavimman taiteilija-pervo-porukan huumeluolaan Kaupungin omistamaan kerrostalo-helvettiin (se on toinen tarina se. Hauska, kurja, mutta opettavainen). Päätin kuitenkin purra hammasta ja lähdin etsimään oikeaa osoitetta.

Nopeasti tajusin meneväni ihan eri suuntaan, kuin ne karseat kaupungin omistamat kämpät. Talolle metrolta on varmaan 20 minuutin kävelymatka, joka taittuu myös bussilla 5 minuutissa. Tässä vieressä on myös Sainsbury’s ja pieni ostari ja ihan jees high street.  Tämä rivitaloalue ja naapurusto on sellaista keskiluokkaista, siistiä ja mukavaa. Pihat on hoidettuja, eikä roskia ole heitelty kaduille. Perillä mua vastaan köpötteli noin 65-70 vuotias intilainen(?) rouva, mun tuleva landlord.  Eläkkeelle jäänyt matikan maikka ja sen mies, englannin maikka, vuokraavat yläkertansa 3 huonetta nuorille. Mä otin tän ”pienimmän”, joka on 15 neliötä, ikkunat etupihalle ja takapihan ruusutarhaan. Jokainen huonekalu on suht siisti, vaikka vanha ja ne kaikki on eriparia. Lattia on parketti-laminaatti. Jaan keittiön nuoren pariskunnan ja jonku jätkän kaa. Vessan ja kylppärin jaan vain sen nuoren miehen kanssa. 130 puntaa viikossa sisältää kaiken, eli 520 puntaa kuussa. Se on yli mun alkuperäsen budjetin, joka oli muistaakseni 500 puntaa, mutta en nyt jaksanut enää nirsoilla. Muuten olisin nyt varmaan koditon.  Mun vuokrantanajat on tosi kohteliaita ja mukavia (ainakin tähän asti), toivottavasti mä en vaan oo liian kovaääninen… >.< Mun takuuvuokra on vain 3 viikon vuokra ja sit ku päätän lähtä pois, mun ei tartte maksaa viimesenä 3 viikkona vuokraa. Ja näillä oli valmiina sellainen sopparin omainen vihkonen, missä on kaikki ohjeet ja talon säännöt.

Tää huone on jälkeenpäin vissiin tähän rakennettu, koska googlemapsilla kun kävin käppäilemässä näillä hoodeilla (jotka ei oikeestaan ole enää Manor Housee vaan Harringayta), tässä kohtaa ammotti valtava aukko rivitalojen välissä. Tosi siististi tää lisäsiipi on rakennettu, mut pattereita nää ei viel ainakaan lämmitä ja meikäläinen on nyt aivan jäässä täällä. >.< Huomenna on pakko ostaa kuumavesipullo ja kylpytakki. Pitää myös käydä Ikeassa pikimmiten, sillä mä tartten päiväpeiton ja muuta pientä krääsää.

Mulla kestää tästä bussilla koulumatkaan vajaat puol tuntii, ehkä vähemmänki… Tosi bueno ja hieno juttu, varsinkin kun ajattelee Lontoon mittakaavaa. Ei tää yhtä rajattoman tuntunen ole kuin Los Angeles, mutta valtava silti.

Tänne alueelle kulkee myös yöbussi Leicester Squarelta ja Camdenista. YES SIR! <3

Mul on tosi alhaiset energiatasot ja pitäisi kanssa vielä uskaltautua hakemaan wifin salasana tolta landlordilta, jotta pääsen postaamaan tän jutun ja selvittää miten mä voin pestä pyykkiä täällä. Kattelin jo vähän, että näiden wifi ei oo kovin vahva tääl mun huoneessa. Ärsyttää koska netti on mulle aika tärkeä väline…

Haluan myös skypettää äidin kanssa. <3

Huomenna lautasella:
-Univelat pois
-Kuumavesipullo
-Lämmin ja karvainen kylpytakki
-Tee jotain ruokaa keittiössä, alkaa noi valmissalaatit ja kolmioleivät ja Walkers salt&vinegar sipsit vähä tökkiin

Nando's piristi parina päivänä.


Kamala kuinka pitkä tästä kirjotuksesta tuli! Emmä normaalisti! ;)

Pus pus!
Daughter of Murphy
xoxo

Joukko kasassa ja turvassa. <3


ps. Ainut miinus tässä huoneessa on se, että jos haluaa yövieraaksi, pitää pulittaa 10 puntaa per yö ja ilmoittaa etukäteen. Fuq. Niin ja mun sänky on single bed. >: 

Pps. Näin just jomman kumman: sen sinkku miehen tai sen pariskunnan miehen. Joko se on hullu, pilvessä tai tosi TOSI outo. O_O Taidan lukita oven yöksi.

Pps. Skypetin just mamin kaa ja tää netti on tooooooosi hidas ja tökkiii. Turhauttavaa!Mutta siis, pääasia on nyt se, että mulla on katto pään päällä.

Tässä on tosi havainnollistava kuva Lontoon metrokartasta ja missä kaikkialla käytiin kattomassa kämppiä. neliö yläkulmassa on mun kampus ja neliö idässä on Matildan kampus. Tähtdet osoittaa Earls Courtin ja mun nykyisen lukaalin... Sääli, että Theydon Bois, Emmerdale-tyylinen Essex-kylä, missä olin au pairina ei näy kartalla... Tai East Dulwich, missä asuin ennen sitä. D: East Dulwich on hiukan etelään (metro ei kulje sinne) Elephant and Castlesta (itseasiassa aika paljonkin vielä etelään) ja Theydon Bois on Punaista linjaa idässä ylöspäin vielä piiiiiitkän aikaa. 
English Summary: I'm really tired, kk... BUT I HAVE A ROOM!!!!!!!!! ^_^
Pin It Now!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti