sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Itkupotkuraivarit

Hurraa vain!

Äiti oli nähnyt miten paljon isä oli lähettänyt mulle avustuspaketteja tänne. Mamskulle sit tuli vissiin huono omatunto, koska lauantaina aamulla posteljooni kanto mulle nämä kultakimpaleet. <3 Jostain syystä äiti oli myös sysännyt postista löytäneensä Voima-ilmaisjakelu lehden mukaan pakettiin... ;D

Periaatteessa, huomaan että olen kasvanut aika paljon sitten sen viime kerran kun lähdin Lontooseen 19-vuotiaana keltanokkaisena tyttönä.

Ei mulla edes ollut mitään niitä tuntemuksia tällä kertaa, mitä silloin ekalla kerralla kävin läpi.

Mietinkin nyt, että en ole itkenyt tai ollut suru puserossa täällä puoliksikaan yhtä monta kertaa, kuin olin silloin 2007. Itkin silloin varmaan joka toinen ilta ja purin hammasta ja pakotin itteni polkeen eteenpäin, vaikka sattui. Kyllähän sellainen kasvatti... Nyt mun ei ole tarvinnut panostaa yhtä paljon. Asiat on lutviutunut paljon paremmin ja olo on ollut monta kertaa vahvempi.

Mua myös hymyilyttää enemmän. :)

Nyt on vähän surkea olo ja kamala koti-ikävä ja käytiin äidin kanssa keskusteluja siitä, että missä vaiheessa tuun joululomalle. Pienioisia järjestelyerroreita tuottaa se, että mun vanhemmat on eronnut ja äiti on uusissa naimisissa. Uusioperheen ongelmia. Suunniteltiin, että menisin isän ja sen naisystävän kanssa mökille Joulun pyhiksi ja sit takasin Helsinkiin, jotta äidin aviomiehen tytöt mahtuu äidin kämppään jouluksi.

Jotenkin tuli ihan hassu fiilis siitä kesksutelusta, liekö syy myös siinä, että oon ollu vähä herkällä tuulella ja koti-ikävä vaan vaikeuttaa tuntemuksia. Jotenkin vain tuli tosi ulkopuolinen ja tungetteleva olo. Sellanen, että ihan kuin olisin ylimääräinen ja en enää kuuluis Suomen elämään. Mutta sitten täälläkin, mä oon aina suomalainen Lontoossa. Huomaatteko dilemman?

Siis haluan viettää aikaa isän kanssa, se on mun rakkain ystävä, plus se ja sen naisystävä tekee maailman parhainta ruokaa. Joulu mökillä tuntuu tosi houkuttelevalta ajatukselta! Mutta entä äiti, nora, Oona ja Oliver kotona (missä edes on mun koti?!)? Haluan viettää aikaa myös heidän kanssa. Haluan käydä Helsingissä ja nähdä kavereita kans... Plääh.

Vedin herneen nenään ja tein kärpäsestä härkäsen. Niinkuin aika usein tuppaan tekemään.

Puhelun jälkeen alko vähän itkettään ja oli pakko rutistaa Maxia (kuumavesipullo) ja Bubbea. Mutta ne ei ole sama kuin Oona ja Oliver (mun kissat). Ja äidinkin kainalossa olis kiva viettää hetki jos toinenkin. Ihan sama vaikka olen 24-vuotta, mä rakastan mun vanhempia. Kiitän joka päivä elämää siitä, että mulle on suotu noin mahtavat vanhemmat (ja perhe), joihin mulla on niin hyvät ja rehelliset välit.

Silti, välillä tää on kyllä niin perseestä, kun ei tunnu kodilta yhtään missään. On iha sellanen fiilis, etten kuulu mihinkään, missään ei oo täysin hyvä olla...

Viihdyn Lontoossa paremmin kuin Jyväskylässä tai Helsingissä; mulla on täällä kavereita (ja paras ystävä) ja viihdyn näiden ihmisten seurassa, mutta perhe on Suomessa. Helsingissä on perhe, mutta kaverit sit taas on levittäytyny kaikki ympäri Suomea ja maailmaa.

Et mitäs mitäs...

No, hetken aikaa voi olo tuntua kurjalta, annan itselleni sen, mutta aika nopee mun on pakko vetää itteni ylös tästä kuopasta. Purra hammasta ja pistää pahat fiilikset taka-alalle. Tällä hetkellä hyvä olo ja fiilikset lyö kyl masista niin kuus nolla, et ei mitään rajaa. :)

Oon niin herkkä ihminen, etten voi keskittyä negatiivisiin tunteisiin, muuten ne valtaa mut ja sit must tulee täys angsti-emo-raukka, ettei mitää rajaa. Edes mä ite en sillon jaksa omaa seuraani.



Eilisen illan vietin Matildan Student Hallin keittiössä viiniä ja breezeriä litkien. Oli ihan kivaa parantaa maailmaa ja puhua paskaa kaikesta. Oli tosi rentouttava tunnelma, kuunneltiin hyvää musiikkia ja juteltiin parin portugalilaisen pojan kanssa, kun ne teki ruokaa siinä samalla. Portugali on kyllä maailman kaunein kieli, en tiedä minkä takia se miellyttää mua niin kovin.



Ollaan me sitten hulvattomia. Niin hulvattomia, että piti lähi-Tescosta hakea kahteen otteeseen lisää alkoholia. Rauhallinen lauantai-ilta. Mikä rauhallinen...

xo Daughter of Murphy


"Don’t be afraid to let the wind carry you where it may, because sometimes the wind knows best." 

English Edit: I was kinda home sick and felt like writing about it. Everything's fine now and overall, I feel really happy in London. I just miss my dysfunctional family and cats. Mostly my cats, though. ;)
Pin It Now!

4 kommenttia:

  1. VOI RAKASTA!!! <3 minä tulen kanssasi mökille älä huoli. IKÄVÄ SINUA ON KAMALA :((

    VastaaPoista
  2. Voi nuudeliparkaa!! Mieti mitä kaikkee kivaa Lontoo tarjoaa ennen joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olet oikeassa! ^_^ (pitää keksii sulle joku nolo lempinimi!)

      Poista