sunnuntai 6. tammikuuta 2013

I Want My Life to Be Like an 80’s Movie…


Hellurei kakkapäät! <3

Oli kiva tulla kotiin Lontooseen, ku perillä odotti joulukortit Anu-tädiltä ja Los Angelesin porukoilta (arvaatte varmaan kumpi oli kummaltakin), sekä kirjeet Kelalta ja Nordealta. Ah, kyllä nyt naatitaan... Mun ladlorditki sano että ne on tosi ilosii että mä oon takas kotona. Eikä ihme, mun kämppikset ei ollut saanut edes sitä joulukukkaa, eli Tuulaa, hoidettua joulun yli. Se odotti mua tismalleen siinä kohdassa mihin olin sen keittiön pöydälle jättänyt. Tuula oli kokenut yllättävän muodonmuutoksen eikä muistuttanut enää kukkaa, vaan jotain paholaisen mustaa rapistunutta sikiötä. So sad. Samoin, keittiöstä vastaan leijaili aivan uskomaton dunkkis. Eihän nää mun rakkaat kämmpikset ollut edes biojäteastiaa saanut tyhjennettyy lomalla. Ne pari falafelii, mitkä olin sinne joutunut heittänään viimeseks ennen lähtöäni kummitteli pohjalla homeisina untuvapalleroina. Voitte kuvitella varmaan. Roskis oli vissiin just sinä päivänä tyhjennetty, yllättäen. Luulen että se oli toi mun landlord pariskunta. :D Nojoo, ei kaikki osaa vielä tässä iässä pitää taloa puhtaana, kun voihan se olla vähän hankalaa /sarkasmia.

Eli, täällä sitä taas ollaan, Lontoossa. Täällä tuoksuukin jo ihan keväältä. Tundratakki oli aivan liian kuuma kauppareissulla. Hyvä, etten ostanut uutta talvitakkia Suomessa. Täällähän alkaa ihan kohta jo minihame ja nahkatakki säät. (koska joku on nähnyt mut minihameessa?)

Mun joululoma kiteytettynä.

Eilen en päässyt edes ylös sängystä. En vaan päässyt. Toki kävin vessassa ja söin, mutta se olikin sitten siinä. Ei huvittanut mikään. Luin kirjoja ja katsoin illalla vähän leffaa. Sellasta rauhallista.



Sain joululahjaksi Vince Neilin elämänkerran. On huvittavaa huomata, että kukaan ei vihaa (ja rakasta) Mötley Crueta yhtä paljon kuin Vince. Mä tykkään toki Nikki Sixxistä. Se oli mun eka isompi kasari rokkari ihastus (dude, Nikki 80-luvulla sekasin tai ei oli kuumaa kamaa!), ja se on aivan mieletön persoona. Mutta Vince on aito, eikä esitä mitään kaltoin kohdeltua runopoikaa. Ja mä diggaan siitä. Oon aina digannu Vincee ja sen elämäntarina on niin tajuttoman onneton. Pakko nostaa hattua.

Eiku hetkinen! Gunnareiden Duff-man oli eka!!! Herraisä! No Nikki on iha mukava setä, mutta siis... no joo... :D Ainut on varmaa, etten voi sietää Tommy Leetä. Se on aina jotenki ällöttäny mua. En tiedä mikä siinä on.

Vähän oli sellasta keskustelua ollut ton kirjan ja Törkytehtaan pohjalta, että Vince on itsekeskeinen narsisti, eikä esim. pahemmin kadu sitä että tapatti kaverinsa Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen ja vammautti pysyvästi pari nuorta samassa autokolarissa. Tietenki se on narsisti, se on laulaja! God! Ainahan tommosillä rokkikukoilla on joku kompleksi ja ei nää muuta kuin itsensä maailmassa... Mutta ainakin mun mielestä pystyy lukemaan aika paljon traumoja ja tunteita rivien välistä, että vaikka se aika vähän avaa arkun kantta sen jutun suhteen. En epäile ollenkaan, etteikö Vincellä ole aivan hirvittäviä demoneja ja syyllisyyden tunteita kaikesta paskasta mitä se on tehny. Ja onhan se maksanutkin siitä aika karsean hinnan. Törkytehtaassakin olin aika hysteerisissä kyynel-päissä, kun luin sitä lukua kuinka Vincen tytär kuoli 4-vuotiaana syöpään. Tossa sen omassaki kirjassa se oli aika raskasta luettavaa, varsinki kun sen tytön mutsikin pääsi tilittämään fiiliksiään. Onneksi en lukenut tota kohtaa lentokoneessa, koska se on niin hirvittävää ruma itku/vesiputous-kamaa. :< Ääh, anyway, mä suosittelen tota Vincen opusta, jos tykkää elämänekertoja lueskella.

Vähänkö mulla on ikävä Noraa, mun siskoa. Vietin sen kaa tosi paljon aikaa lomalla ja plääääääh. Nora on niin fiksu ja hassu tyyppi. Ja nätti. Kumpa mäki oisin yhtä nätti ku Nora. :D

Veljekset ku ilvekset! :D meidän puput: Herrasmieskaniini ja Ruotsalainen Business Pupu Bubbe ja sen isoveli Kaistapäiden ja Luonnontieteiden Professori Pupu Punninen aka, Pumpsen (Oonan on-off rakastaja). :D
Oon tosiaan tosi pro vältteleen vastuuta ja arkea, mutta tänään sain itteäni vihdoinki niskasta kiinni ja aloitin ton viimesen Sports Journalismin hommelin Case Study tyylisen syväluotaavan artikkelin NHL:n Lockoutista ja sen voittajista ja luusereista. Mulla on tän päivän researchin jälkeen runko ja about 500 sanaa. Siinä pitää olla 2000 sanaa ja 2 omaa haastattelua. Venaas Benkku ku käyn haastatteleen NHL:n johtoporrasta... No itse oon kuoppani kaivanut, mutta päätin nyt tehdä jääkiekosta tän jutun, varsinkin koska mua on pidetty fudiksen ja kriketin ja rugbyn kahleissa koko syksyn. Saatana. Et joo, ideoita otetaan vastaan sen suhteen että ketä tässä nyt yritän lähtä haastattelemaan. Kai mä jotain keksin.

Pidettiin vikana iltana Noran kanssa The Sims 3-lanit. Jealous? :D


Mä oon tässä kanssa katsellut kaikkii kasari leffoja viime aikoina. Sitten oon kuunnellut musaa 80-luvulta, rokista ja räpistä poppiin ja takaisin... Ja sitten oon vielä lukenut tota Vincen kirjaa, niin täytyy sanoa että vähän harmittaa, että maailma on nykyään niin erilainen kuin 80-luvulla. :D Emmä osaa selittää tota fiilistä... Jotenkin vain kaikki tuntu niin paljon yksinkertaisemmalta!

Ja ne vaatteet! ja meikit! XD heh... Mä oon kyl vähä sucker siihe kasari hairmetal-bändäri lookkiin. :D Ja toisaalta, 80-luvun sweetheart Molly Ringwald on must älyttömän nätti! John Hughesin leffoissa on vaan sitä tunnelmaa... Oispa mun elämä sellasta kuin John Hughesin leffoissa...



Tosin, eilen uskaltauduin viimeinkin katsomaan leffan Rock of Ages. En tosiaan ollut kuullut leffasta mitään muuta kuin paskaa, mutta pakkohan se oli katsoa. Se soundtrack kiinnosti ja halusin nähdä vanhan kunnon Tom Cruisen rokkarina. Mulla on todella sairas suhde Tom Cruiseen. :'D En diggaa äijästä pätkääkään, mutta mun on aina pakko nähdä sen leffat. paitsi Mission Impossiblet. Ja aina sen naamavärkki saa mun naamalle aika leveän hymyn. Ei siitä sen enempää...

Luulen et tossa Rock of Ages leffassa pitää olla tietyllä fiiliksellä mukana, tai mulla ei ainakaan todellakaan ollut mitään odotuksia, muutku se et oletin et se ois kärsmystä koko leffa. Eihän siit oo ku tie ylöspäin, joten yllätyinkin varsin positiivisesti.

No olihan se todella paska leffa, mutta mä olin just oikeassa paikassa henkisesti ja se piristi mua tosi paljon. Se oli jotenki tosi rändöm ja itseironinen. Ne päähenkilöt nyt oli aivan kammottavia, vaikkakin se nuori päähenkilö-tyttö lauloi suurimmaks osaks ihan nätisti. Kuitenkin yllätyin suuresti, koska kaikista hahmoista Tom Cruisen hahmo oli yllättäen ylivoimaisesti paras (Ja Malin Äkermanin esittämä musatoimittaja). Ja eihän se Tompan lauluääni nyt niin kamala ollut, kuin olin odottanut. En vain edelleenkään tajua syitä ton roolituksen takana! :D

Ja siinähän näytettiin just näppärästi myös mun elämän kulkusuunta. Tai siis kuinka mä olen tän suunnitellut, eli viattoman suloinen lasien taakse piiloutunut musatoimittaja (eli meikäläinen) lähtee haastattelemaan maailmalla kokenutta rokkarimiestä (Ei kuitenkaa Tom Cruise) ja ne päätyy viettämään intiimin ja erittäin hämmentävän hetken biljardi pöydällä. ja siiiiiiitten ne viettää loppuelämän yhdessä. Ihan kuin satukirjoissa. :3

Nauroin tolle kaikelle ja itseasiassa koko leffalle ihan kippurassa. Tuntuu, että tekijöillä oli jo alkutekijöissä valjennut se, että tota musikaalia ei vain voi siirtää valkokankaalle ja sitten lyönyt koko jutun iha läskiksi. Sieltä se Cruisenki roolitus varmaan kumpusi...





Kattokaa nyt. :D

Joo, meen tästä nyt suihkuun ja sitten katson kasarileffan Risky Business (kasaria parhaimmillaan!). Arvatkaa kuka siinä on päähahmona? No Tom Cruise. Ygh. Oksensin vähän suuhuni. Sanoinhan, että mulla on todella monimutkainen suhde kyseiseen näyttelijään. :D

Noniin ja varokaahan sitten heikkoja jäitä, kevättalvi on Murphyn kulta-aikaa.

xo Daughter of Murphy
Pin It Now!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti