torstai 31. tammikuuta 2013

Murphyn Uusimmat Kujeet

On tullut taas aika hiukan päivitellä teille mun arkea. Ei tästä mun elämästä taas ota selvää.

Ensinnäkin, oon sellainen likka, että musta tuppaa aina kaikkein omituisimmat pojat tykkäämään. Enkä tarkoita vaan lievää tykkäämistä. Mua stalkataan aika usein. Ja se on rasittavaa. Ja pelottavaa.
Uusimpana ihmisena on yksi mun kurssikaveri, josta siis kerroin jo aiemmin. Eli olin viattomasti lisännyt tyypin facebookissa. Nyt on kuitenkin selvinnyt, etta se viestittää mulle koko vitun ajan inboxiin maailman typerimpia juttuja, joista se olettaa mun tykkäävän. Tekisi mieli taas kerran vain pistää vastaukseksi nyt turpa kiinni (niinkuin tein kerran aiemmin. Mukava poika, mutta en nähnyt meidän suhteella minkäänlaista tulevaisuutta), mua ei kiinnosta sun kissanpentu eika sun mielipiteet meidän maikoista. Olen myös ilmeisesti, tiedostamatta suostunut lahtemään äijän kanssa kahville, kaljalle ja sen luo silittään sen kissaa.

Uusimpana käänteenä juonessa oli sen tyypin facebookin seinäkuvat-osio, jota puolivahingossa jäin selaamaan... Aika nopeasti huomasin, etta paparazzimaisissa kuvissa viime syksyltä alkoi turhan usein esiintyä sama pärstä. Nimittain mun pärstä.

Pelottavaa.

Ehkä kyse on vain yhteensattumasta. Ehkä ma olin vain sattumalta sattunut olemaan paikalla kuvanotto hetkellä ja joutunut pääosaan sen omituisiin asetelma- ja tilannekuviin. Kenties.

Kenties kyseinen hyypiö vain haluaa oppia suomen kieltä ja sen takia google translaten avulla kääntää suomenkielisiä statuksia ja kuvatekstejä englanniksi. Ehkä.

Tämä kaikki on vain spekulointia ja todennäköisesti teen kärpäsestä härkäsen. Mutta mua pelottaa.

Nain tyypin tänään meidän luokan edessä ja menin ihan jäihin. Iitun mielestä varmaan ylireagoin (tosin en oikeasti halunnut mennä seuraamaan opiskelijoiden edunvalvojaiset-palaveria, mihin Iitu on liittynyt, koska se on oikeasti suoraan alenevassa polvessa kaikkien maailman diktaattorien ja poliittisten hirviöiden jälkeläinen ja himoaa valtaa raivokkaammin kuin itse Tšingis-kaani.)

Anyway, en oikeasti tiedä mitä teen huomenna kun joudun jakamaan koko oppitunnin sen urpon kanssa (siis ei Iitu, vaan se mun stalkkeri). Onneksi mun yks Sports Journalism kaveri tänään sanoi, että se on tosi iso luokka. Ehkä vaan meen kaverini Gabin viereen ja yritän näyttää normaalia lepakommalta. Ei pitäisi olla turhan vaikeaa.

Toinen Murphyn pikku pommi kuluneella viikolla on täytynyt olla eilinen hissiturma. Murphy yritti siis selkeästi tappaa mut eilen. Ehkä se oli vain sen huumoria, mutta mun täytyy nyt sanoa, että talla kertaa Herra Julman Ironian Ruhtinas meni piirun verran liian pitkälle.

Meidän yliopiston yksi rakennus on varsin korkea, 13 kerrosta. Kerroksien väliä suhaa vain kolme pikkuista hissin tapaista. Voitte siis kuvitella, miten täyteen nuo epämääräiset kopperot täyttyy aina juuri ennen tasatunteja. Olin eilen menossa Practical Journalism workshoppiin seitsemänteen kerrokseen. Jouduin odottamaan hissiä. luvattoman kauan ja odotellessani, hissin alle kerääntyi aika suuri joukko muitakin. Hissin saapuessa pohjakerrokseen, koppiin kanssani tunki muutama ihminen selkeasti liikaa. Jäin nätisti puristuksiin hissin seinän ja jonkun afroamerikkalaisen uppopaistetun kananreisi-perseen ja Eastpak laukun väliin. Hissi lähti hitaasti nytkähtäen liikkeelle ja ehkä sekunnin matkattuaan pysähtyi äkisti ja nytkähti ainakin kaks metriä alaspain vapaaseen pudotukseen, ennenkuin pysähtyi äkisti.

Sillä hetkellä mä luulin että mä kuolen.

Oletin, että hissin ovet avautuisivat, mutta ei. Oltiin jossain kahden kerroksen välissä, täpötäydessä hississä, ja mietin jo, että hissin happi riittäisi ehkä minuutiksi, ennenkuin alkaisin hyperventiloimaan ja murhaamaan kanssamatkustajiani.

Ehdin myös jo sadatella sitä, että kuolisin juuri niiden ihmisten kanssa samassa hississä.

Tämä kaikki vei sen 5 sekuntia, ennenkuin hissi lahti hitaasti nytkähdellen ylöspäin. Jäin heti seuraavassa kerroksessa pois ja kävelin loppumatkan.

Mulla oli muutenkin verensokerit ihan nollissa ja pyörrytti kun pamahdin luokkahuoneeseen. Iitun ja Minnien mukaan näytin silta, että joku läheinen olisi kuollut. Olin vissiin aika kalpea. :D

Oli muuten kanssa viimeinen kerta, kun tämä mimmi käyttää niitä hissejä. Taidan siirtyä isäni käytäntöön, eli käytän hissejä vain niissä paikoissa, joissa tiedän varmuudella, että ne toimivat. Eli en misään, paitsi Jyväskylän asuntoni hississä, mikä on aika laiha lohtu tässä vaiheessa.

Tänään viereisessä luokassa istui nuori mies, jolla oli ppäällä Pride Clothingin kollege-paita. Match made in heaven, right? Itselläni oli tanaan päällä Priden flanelli-unelma, joten tunnilta päästessäni yritin mennä tuon luokan ikkunaan ja viittoilla pojalle: "Katso, show some pride, whoohoo LA all the way maaan," mutta se ei jostain syystä huomannut mua... En osaa sanoa mistä johtui moinen käytös. Ehkäpä olisi pitänyt heitää mukaan jotain gansteri-käsiliikkeitä.

Eksyin myös tänään meidän yliopistolla. Enhän mä täällä ole palloilut kuin vasta puoli vuotta. Piti löytää A&R tunnin luokka ja ehdin jo panikoida, kun en millään meinannut löytää sitä. Enkä muuten ollut ainoa, jolla oli hankaluuksia, nimittäin kurssin opettajakin myöhästyi 10 minuuttia, koska eksyi koulun sokkeloissa. Lämmittää ajatus, että siinä rakennuksessa voi olla duunissa seitsemän vuotta, ja silti saattaa edelleen hukuttaa itsensä sinne. Meidän yliopistohan on vähän kuin Tylypahka. Oppilaat ainakin välillä vaikuttavat sen verran häkellyttäviltä, etten olisi kauhean yllättynyt.

Siellä A&R tunnilla oli aika komeita nuoria miehiä. Not gonna lie. Hipsterien joukosta löytyi jopa pari isoa tatuoitua HC-karjua ja nuoren Professori Indiana Jonesin näköinen steampunk-hipsteri (mä keksin ton just.).

Pretty exciting. Murphy myös toi takaisin mun tajuntaan tän mun isoimman dilemman; tykkään journalismista tosi paljon ja se on mun juttu, mutta on toi musa bisneski niin pirun mielenkiintoista, varsinkin kun tuntuu että olen ollut aika hyvä siinä. Plääh, mitä mä teen mun elämällä? Musabisneksessä en kyllä haluaisi tehdä mitään keikkamyyntiä tai artist managementtia. Ainut on keikka managerin (höhöööh, yliromantisoitua lapsenvahtikeikkaa, johon harvalla on oikeasti rahkeet) tai sit A&R-ninja. Katellaan miten toi kevät lähtee käyntiin.

Maikka ainakin vaikutti vaan puolpäivä urpolta, mutta ensimmäiset oppitunnit voi hämätä.

Viimeisenä noottina on pakko mainita se, että tän koulun international office on ehkä surkein international office, minkä tiedan. Käytiin perjantaina tosiaan Laran kanssa siellä, koska me haluttiin vaihtaa kevätlukukaudelle se luovan kirjoittamisen diibadaaba kurssi johonkin hiukan hyödyllisempään. Rouvat siellä toimistolla sanoivat että ei onnistu, tough luck. No mehän ei suostuttu kuulemaan ei:tä, joten hoidettiin se sitten Undergraduate Officen ja Course Coordinattoreiden kanssa. Nämä kaikki kuuntelivat meidän ongelman ja vahan aikaa pohdittuaan, suostuivat pyyntäämme ilman sen suurempia murinoita tai marinoita, ja voila. Asia liikkui kuin voi kuumalla pannulla. Käytiin sitten ilmoittamassa asiasta sinne International Officeen, missä meille sanottiin, että kyseiset International Coordniaattori leidit olivat nyt liian kiireisiä puhuakseen meille. Se on sellainen open office, eli näin kuinka molemmat mimmit istuivat perseillään ja näyttivät flegmaattisesti naputtelevan hiirtä ja enteriä aina silloin talloin. Pelasivat varmaan miinaharavaa.

Tosi kiireisiltä vaikuttivat, jep jep.

Oon kyllä tosi iloinen, että sain sen vaihdettua ja jaksoin hoitaa senkin homman. Eipä tarvi nyt enää kärvistellä siellä niiden luovan kirjoittamisen opiskelijoiden kanssa, koska 8/10 niistä on enenmmän tai vähemman vitsejä.

Ei mul täs muuta. Puhuin taas äidin kaa sykpessä... Mun on pakko avautuu tosta Oonasta.. Sillä olen niin väsynyt tähän tilanteeseen. Kattini armahin oli tänään nukutuksessa, kun sen yks takahammas poistettiin ja samalla otettiin vatsalaukun ultra ja verikokeet... Mut taas pitää viikko odottaa (ainaki) uusia tuloksia ja mä oon siis vaan niin väsynyt tähän odotteluun ja siihen et kukaan ei osaa antaa mulle selkeetä vastausta siihen et miten se voi. Ku mä en voi nähdä sitä täältä käsin. jos näkisin sen niin tietäisin heti et onks se ok vai ei.

Mut se on kyl niin symppis, nukutuksesta herättyään kissojen pitäis pysyy maassa ettei ne putoa. niin Oona oli suoraan kiivenny siinä lääketokkurassa pilvilinnaan (meidän olkkarin sika magee huoneen korkuinen kiipeilypuu) ja nukkuu nyt siellä. :'D bless her! vanha kunnon ninjakatti.

Oon sitten liikkunut tupla-intensiteetillä, ettei tarvitse ajatella tätä.



Sen takia tässä nyt ei ole myöskään kuvia tällä kertaa. En jaksanut alkaa säätämään. Enkä myöskään ole ottanut kuvia tällä viikolla. Oon pahoillani.

xo Daughter of Murphy
Pin It Now!

2 kommenttia:

  1. Vaikka kuinka haluaisin, en voi väittää ettet olisi oikeassa :D

    PS. Repesin sitä urpo juttua, koska eka ajatus oli, että perkele nyt meni liian pitkälle, poliittiseksi valta-narkomaaniksi ja Tšingis-kaanin perilliseksi voit sanoa, mutta urpoksi.. kunnes huomasin ettet tarkoita mua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hähää, onneksi selvensin siis! Mun mielestä šingis-kaanin perilliseksi kutsuminen on yksi suurimpia kohteliaisuuksia, mitä ihminen voi elämässään kuulla. :'D

      Poista