lauantai 12. tammikuuta 2013

Vahinko Kahvittelut

Näin tänään Iitun Klo.12.20 Oxford Streetin Topshopin edessä. Meidän oli tarkoitus mennä Poland Streetin B-soho ravintolaan Londoner-blogin järkkäämiin pizza-partyihin/blogi meettiin.



Paitsi, että kahden blondin suomalaisen olisi pitänyt ehkä lukea kutsu vähän huolellisemmin. Nimittäin tuo blogi-meettihän on vasta ensi lauantaina. VOIHAN MURPHY!



Iitu missasi tosi kuuman fudis paikallisottelun ja mä missasin potentiaalisen pyykkipäivän. Ja oltiin (tai, no, Iitu oli) laittautunut tosi muodikkaiksi. Meni hieno asukokonaisuus ihan hukkaan! Toisaalta, nyt mulla on viikko aikaa suunnitella uusi killeri lookki.



Vitutti sen verta et meniin läheiseen Cafe Neroon puhumaan kaikesta sellaisesta, mistä kaikki tytöt tykkää puhua lauantai-päivisin, spiritualismista, jumalasta, ihmissuihteista, uskonnoista, hypnoosista, haamuista ja ukkosesta. Iha perus höttöö, siis... (Mikä meitä vaivaa? :D)

Kaksi lukihäiriöistä dumboa. Miten molemmat saatto lukea niin väärin, että skipattiin ajankohta noin onnistuneesti?


Kävin kanssa katsomassa Hollywood Undeadin uutta Notes from the Underground levyä. Se on julkaistu 8.1. mutta jostain syystä, sitä ei ole missään UK:ssa ja Spotifyissakin se on blokattu tällä alueella. En tajua, mistä tämä oikein johtuu; levyä ei ollut edes HMV:n systeemiin syötettynä, eikä netistä mistään löydy infoa UK release datesta. Pikkasen vituttaa. En halua ladata albumia virallisesti enkä etenkään epävirallisesti. Haluan nimenomaan omistaa levyn. Ja se nyt kuitenkin löytyy jo Suomestakin, niin miksi sitä ei löydy Englannista. Pikkasen alkaa kyrsiä!

Pistin viestin Jorerille ja tiedustelin et tietääkö herra itse, mutta en nyt usko että se vastaa mulle kaikkien näiden vuosien jälkeen. Löysin samalla meidän vanhat keskustelut. Vähän alkoi poskia kuumottaan, kiitos että facebook säästät kaiken... -_-



Kai tässä pitää sitten olla kärsivällinen, harmittaa vaan että se levy on oikeasti tosi hyvä, ellei jopa bändin paras tähänastisista. Mä en ole oikeastaan ladannut mitään koko syksynä ja se alkaa kuulua mun iPodissa. Oon tosi tylsistyny kaikkiin biiseihin ja haluisin kaikkee uutta ja kivaa kuunneltavaa. En vaan oikein halua enää ladata musiikkia. Huomasin, että HMV:llä on nyt aikamukavat alennusmyynnit, pitänee käydä sieltä vähän keräilemässä levyjä. Harmi vaan, että niiltä nyt puuttuu vissiin kaikki ne, mitkä mä olisin halunnut. Prkl...


Ja juu, mä tiedän, toi mun fleda ei ole kovin inspiroiva. :/ Ehkä leikkaan sen taas vaan pois ja tyydyn siihen, että mulle ei sovi muu ku hiukset kiinni tai poikatukka... Mutta jotain hyvää: Oon käyttänyt mun uusia ihonhoitotuotteita ja mun iho on jo viikon jälkeen paljon rauhoittuneempi ja huokoset näyttää selkeesti pienemmiltä. :) jes! Molemmat ruusukkeet poskilla ovat enää haamuja siitä, mitä ne viikko sitten olivat. Hirveän kivaa!

Piti tänään mennä ulos illalla Joen, Joen serkun ja Matildan kanssa, mutta suunnitelmat muuttuu koko ajan, joten pahimmassa tapauksessa istun taas lauantain himassa. Harmi sinänsä, koska en ole nähnyt Matildaa yli viikkoon ja Joen vissiin viimeksi joskus marraskuussa.

Turhauttaa.

xo Daughter of Murphy
Pin It Now!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti