torstai 21. helmikuuta 2013

Simple Man

Heissuli vei!



Noniin, sori tuosta blogihiljaisuudesta, mutta halusin viettää äidin kanssa aikaa Lontoossa ja en millään ehtinyt 15 tuntisten päivien päätteeksi alkaa kirjoittelemaan tänne mitään tasokkaita postauksia. Varsinkin, kun viikonlopun riennoissa ja kiertelyissä mulla oli liian vähän kerroksia päällä ja sain jonkun aivan kammottavan pöpön matkan varrella. Pari viimeistä yötä olen maannut sängyn pohjalla kiroten kaikki alimpaan helvettiin vuoroin täristen ja väristen horkassa tai hiestä märkänä maannut yltä päältä Vicksin Vapo Rub-voiteen marinadissa. Kuumetta oli vissiin sellaiset rapiat +39 astetta.



Parit viimeiset aamut olen sitten vetänyt sellaiset Brompton Cocktailit, että olen jaksanut silmät kiilouen puoliummessa valssata Lontoon sumussa äidille esitellen paikkoja parhaani mukaan. Kukaan ei epäillyt mitään. Vaikkakin, eihän äiti olisi ees tarttenu mua. Se liikku Lontoossa kuin vanha tekijä ja tajusi kaiken heti, melkein paremmin kuin mä.

Äiti siis lähti tänään muutama tunti sitten ja mulla on tosi kurja/yksinäinen olo, plus on tämä flunssa ja kipu lihaksissa ja rinnassa, eli hirveästi en viitsi alkaa repimään vitsiä yhtään mistään. On munkin kaltaisella itseironinan maisterilla ja ansioituneella vitsiniekalla huonoja päiviä.



Yritän nyt saada itteni kondikseen niin, että pääsen huomenna kouluun (ei se aamutunti haittaisi, mutta iltapäivän luennolle haluan mennä, kauhiata! Oikeasti, tässä vain huomaa sen, että oon repinyt lukukausimaksut kirjaimellisesti selkänahasta, polvistunut viidesti mekkaan päin ja myynyt sieluni saatanalle).

Oon jut tämmönen idiootti, joka valittaa aina kun ihmiset menee kipeenä töihin/kouluun... Ja sitten teen itse just niin miten ei pitäis tehdä. No, mulla on jo sellainen fiilis, että tää paska olo on väistymässä. Oon syönyt tänä talvena vitamiinini ja hedelmäni (ne kolme kappaletta).



Mulla on kauhea kasa kuvia meidän äiti ja tytär laatuajasta (siis muitakin kuin tommosia brutaaleja lähikuvia meidän pärstistä). Postailen niistä enempi seuraavan parin päivän aikana. :3 Tehtiin kaikkea kivaa ja kokeiltiin monia uusia juttuja ja trendiruokiakin! En tiedä kuinka vakuuttava tourguide mä olin, mutta pidän voittona sitä, että äiti uskalsi kokeilla uusia, erilaisia juttuja, herkisty kyyneliin taidenäyttelyssä ja huutonauroi rock-musikaalin yleisössä. Mun äitihän on yks rokkimimmi luihin ja ytimiin, minus sitten se rock-musiikki, mitä se ei ihan osaa aina erottaa tavallisesta melusaasteesta...



Niin ja hei, Murphy oli taas kerran matkassa mukana aivan täpöillä. Koko viikko on kyllä ollut sellaista Murphy-tykitystä ja Karnevaali Paraatia, ettei mitään rajaa. Ette kuule arvaa mitä kaikkea typerää mun Suojelupyhimykseni keksikään mun ja maman pään menoksi. Se vanha kettu!

Mutta siis, lisää tuonnempana. Kauhee työ muutenkin edessä, että saan kiinni kaikki parhaat seuraamani blogit.

Nyt mä meen juomaan mun Ginger&Lemon teen ja sit nukkumaan. Kai.



xo Daughter of Murphy

English Summary:

Hey

Sorry for being absent and quiet in Murphy’s Blessed safehaven (this blog). My mom was visiting me in London, so naturally I wanted to spend my time with her, rather than sit around and write all day long of doing nothing. You know, seems quite reasonable, right?

During sightseeing and running around trying out new things, showing mom the best parts of my current hometown, I caught a nasty cold. It really sucks. I spent my nights suffering from high fever and deliriums. The days I got by thanks to my great Brompton Cocktails. Nobody suspected a thing!

Either way, mom wouldn’t have probably even needed me, seeing that she used to live here when she was younger and now didn’t need much help with getting around or how to look and act like a proper Londoner. I was so pleased, since it made my job as a tour guide a lot easier.

Murphy was with us throughout mom’s visit. That old dirty bastard! I can’t wait to share all the silly stories and pictures I took from our adventures over the weekend.

Right now I’m feeling pretty sick and depressed/lonely, so bear with me. I’ll try to get things up and running as soon as possible.

Cheers babes!
Pin It Now!

6 kommenttia:

  1. Ootte kyllä mamanne kanssa ihan mielettömiä leidejä! En tiedä oonko koskaan kohdannut mitään teidän kaltaista ennen.

    Nyt sit parantelet ittes, että ehdit toimia mun tourguidena viikon(!!!!!!) (ja yhden päivän) päästä. :3

    P.S Rakastan teidän brutaaleja naamalähikuvia!
    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'D meki digataan susta ja sun renessanssi tisseistä! :D

      ps. otetaan sitten meistäki brutaaleja naamalähikuvia! <3

      Poista
  2. Ihanii kuvia!! Ja tosi ihanat meikit sulla kaikissa, kaunis <3

    (Pysy musta kaukana koulussa. En halua kuoleman tautia Ruotsiin!!!)

    Pus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD tosi ihania. en taas tieda miten tan sun kommentin ottais. tuun yskiin sun korvan juureen tan tunnin jalkeen ihan varmuuden vuoks. Pus pus!

      Poista
  3. Sul on tosi kiva blogi ja oot kaunis! :) Toivottavasti paranet !


    sontunhassublogi.blogspot.fi

    VastaaPoista