sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lontoo Fiilistelyä Vol. Miljoona

Töttöröö!


Mulla on mennyt tämä viikonloppu vähän mahalaskua. Sain aivan tautisen kammottavan migreenin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Koko lauantai menikin sitten sängyssä odottaen, että paha olo menee pois. Katsoin kokonaan ensimmäisen kauden My Mad Fat Diarya ja suosittelen sarjaa kaikille ihan sikana! Aivan mahtavaa britti draama-komediaa nuorille.


En myöskään saanut syötyä puoleen päivään mitään muuta kuin yhden jogurtin. Se oli aika brutaalia. Olinkin unohtanut miten inhottava asia migreeni on. Olen kuitenkin onnekas, koska yleensä kohtaukset menee ohi, tai ainakin lievenevät huomattavasti pelkällä buranalla.



Kaukana menneessä ovat kuitenkin ne päivät, jolloin migreenin sai pois parilla 400mg buranalla. Ehei. Alaselässä on tänään ollut sellainen tunne, että on taas tultu otettuu kipulääkettä ihan tarpeeksi. En vaan jotenkin raaski ikinä ottaa mun migreenilääkkeitä. Ne on kolmiolääkkeitä, eli tosi vahvaa kamaa ja myös hemmetin kalliita. Muistaakseni toi mun kuuden tabletin paketti maksoi lähemmäs neljäkymppiä.



En siis ole saanut kirjoitettua edelleenkään sitä Harry Potter Studio Tour postausta. Tiedän, tiedän...

Siinä se yhä seisoo.

Sen sijaan postaan nyt loput kuvat Tiinan vierailusta. Vähän Lontoo fiilistelukuvia. Vähän lisää British Museumia (tällä kertaa ei muumioita vaan intiaaneja!) ja turismointia (eli Benkun moikkaamista). Vissiin arvostatte kuitenkin? Näiden kuvien myötä on pakko sanoa, että vaikka mä usein valitan ja esitän täällä puolihuumorilla, että Lontoo on yksi epäonnen kehto, niin on täällä silti ihan hyvä olla.


Lontoo tulee aina olemaan mulle eräänlainen koti, eikä se asia tule koskaan muuttumaan. Ei vaikka en jäisikään enää tänne asumaan. Ollaan koettu tän kaupungin kanssa niin paljon yhdessä.



On ihana tietää, että tänne voi aina vaivattomasti palata. Lentoliput ei paljoa maksa.


Sitten asiasta kukkaruukkuun...



Tuo mun kämppis, se teurastaja mies siis, on kyllä ehkä maailman creepein ihminen. Harkitsen taas huoneeni oven lukitsemista yöksi. Meillä täällä kämppisten kesken on sellainen sääntö, että käytävillä tai keittiössä toisiimme törmätessämme esiinnymme kuin toisia ei olisi olemassa. Mä en ole tätä keksinyt, mutta anti-sosiaalisena suomalaisena en pahemmin valita tästä järjestelystä. Mua ei pahemmin kiinnosta alkaa smalltalkia vääntämään jonkun ihmisen kanssa joka aamu, vain koska satutaan asumaan yhdessä. Ei meillä nimittäin muuta yhteistä ole.



Olin siis hivenen hämmentynyt, kun tämä teurastaja sitten rikkoi kämpän kirjoittamattomia, lähes pyhiä sääntöjä ja säntäsi keittiöön mun ollessa tekemässä ruokaa. Vaihdettiin siinä ne pakolliset on ilmoja pidellyt, olisipa jo kesä-kommentit, kunnes se yllättäen ilmoitti, että se on ostanut leffan, mitä se ei yksinkertaisesti suostu katsomaan yksin. Niinkuin olen aiemmin kertonut, tämä kyseinen hyyppä on strereotyyppisin kouluja käymätön brittihuligaanin alku. Mulla ei ole mitään intressejä tai halua viettää sen kanssa aikaa yhtään sen kauempaa aikaa kuin on pakko.



Se leffa oli sitten sellainen klassikko kuin Final Destination 5. Ei kiitos, ihan oikeasti. Kirjoitan mieluummin vaikka ylimääräisen kymmenen sivun esseen Business Ruotsin tärkeydestä Academic Research-kurssin kannalta Ammattikorkeakoulussa.



Se ei silti luovuttanut, vaan jäi hengailemaan keittiöön ja juttelemaan mun kanssa samalla kun mä tein ruokaa. On muuten hivenen hämmentävää puhua ihmisen kanssa, jolla on koko ajan toinen käsi verkkareissa. Oksennus.



Mistä näitä tyyppejä oikein sikiää?



Se kehtasi vielä kysyä, että onko mulla poikaystävää. Keksin sentään valehdella ja kerroin tällä hetkellä tapailevani erästä brittipoikaa. Yritin pitää itseni myös mahdollisimman epä-mielenkiintoisena sen kaltaiselle ihmiselle: kerroin etten juo tai polta, yritän elää terveellisesti, tykkään opiskella ja kuuntelen raskaamman sarjan musiikkia (toisin kuin se).



Puhuttiin myös tatuoinneista. Se yritti hirveästi päteä, voi raukkaa. Mutta mun täytyy myöntää, etten hirveästi jaksa arvostaa ihmistä, joka on tatuoinu exänsä nimen selkään hartioiden leveydelle kissan kokoisilla kirjaimilla. Niinku aivan oikeasti.



Mulla oli siinä pöydällä Corey Taylorin 7 Deadly Sins-kirja. Se ei tiennyt kuka Corey Taylor oli. Slipknotista se oli sentään kuullut. Voi luoja sentään, anna mun kaikki kestää.

Voinko enää olla innostuneempi tosta?!
Että semmosta... Mulla on tiistaina kampaaja. En mitään dramaattista ole tälläkään kertaa suunnitellut. Toivon, että ehkä tällä kertaa vihdoinkin saan ton punasen värin just sopivaksi mulle. En kuitenkaan laske liiaksi sen varaan. :D


xo Daughter of Murphy



English Summary:

Hey you guys!

I had a massive migraine (like I informed in twitter) yesterday. I was bed-bound the whole day and couldn’t do anything productive. So, I stayed under the covers the whole Saturday and watched the whole first season of My Mad Fat Diary. What an excellent show! I truly enjoyed it.

What I did not enjoy that much was talking with my flat mate today. He freaks me out.

Due to the migraine I wasn’t able to write (or to do anything productive) yesterday, so I still haven’t written the informational package of the Harry Potter Studio Tour-experience form last week. I’ll try my best to manage to write it as soon as possible. It’s like the next point on my list of things to do.

Farewell now, I’m still feeling a bit weird after taking all of the pain killers… :(

xo D o M
Pin It Now!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti