maanantai 4. maaliskuuta 2013

Terveisiä Skitsolasta

Hei vain!

Sori tästä blogihiljaisuudesta. Tiina on ollut mun, Buben, Maxin ja Robin luona kylässä täällä meidän Lontoon pyhätössä.



Olen siis taasen toiminut (tai yrittänyt toimia) virallisena Tourguidena. Tiina tosin on asunut tässä Pirunkin hylkäämässä suurkaupunki-häpeäläikässä, joten olen taasen semi helpolla päässyt.

Ollaan käyty baareissa, museoissa ja tänään tehtiin matka Harry Potter filmien kuvauspaikkana toimineille Warner Bros. studioille (siitä lisää tuonnempana... Aivan mieletön kokemus!).



Päivittelen sitten taas kun mulla liikenee aikaa ja tämä mun super kiireinen ja upea jetset-elämäni tasottuu.



Tosin, jo parin viikon päästä saapuu sitten ultimate tulikoe Murphy's London Tours-firmalle, kun isä ja sen avovaimo saapuvat London Towniin. Vähän jännittää. :3

Mulla on oikeasti tosi huono omatunto, että olen jättänyt teidät kaikki niin vähälle huomiolle, mutta vielä ei ole keksitty tapaa, millä ihminen voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Hirveän sääli, sillä olisin tälläkin hetkellä mieluusti jollain paratiisirannalla ottamassa arskaa, juomassa sangriaa ja sitten samalla täällä mun linnoituksessa kirjoittamassa tätä tekstiä.

Jee jee!

xo D o M

ps. Kattokaa miten upean kahvikupin ostin eilen HMV:n poistomyynnistä! <3


English Version:

Hi, sorry guys! My friend Tiina has been visiting me and I've been so busy that I haven't had time to update this blog.

We've been hitting plenty of bars (well not really), museums (like one), walking (yay!) and chillin' (killin'). It's been pretty neat, although my room is in a pretty chaotic state right now. Damn you Tiina!

Anyway, we went to Warner Bros. Harry Potter Studio Tour today. It was epic and amazing and brilliant and breathtaking and and and... (ナ <- no idea da fuq that is or where did it come from) I cried. Well, almost cried. Like, I wanted to go all the way to ugly crying-mode, but I had to resist. There were children out there, you see.

I'll get back to regular posting in few days, once I get the hang of how to do that thing people call "routine". It's hard.

Smell ya later, kids!
Pin It Now!

4 kommenttia:

  1. Mäki haluan sinne Härry Potterille käymään... koska on mun tour?

    VastaaPoista
  2. HARRY POTTER POSTAUS NOBEASTI!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän mahdollisimman pian tehdä sen! :3 Sä kyl tykkäisit siitä jutusta!

      Poista