tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hiukset taas kerran...

Hei

Viime aikoina täällä blogin puolella on ollut varsin masentavia ja raskaita aiheita käsittelyssä. Sempä takia siirrytään toiseen ikuisuusaiheeseen... Nimittäin mun hiuksiin!

Jeee! I know, right! Mahtavaa, vai mitä?

Mä kuljen mun hiusten kanssa sellaista reilun parin vuoden noidankehää. Se alkaa siitä, että mun hiukset alkaa olla aika pitkät. Niillä voi jo leikkiä, ne voi kihartaa, laittaa letille ja nutturalle ja ponnarille. Kyllästyn ja musta tuntuu, että pitkät hiukset ei sovi mulle. Näytän läskiltä ja tylsältä.

Tältä nää näyttää nyt siis.



Haluan lyhyen tukan ja käyn kampaajalla saksimassa. Kasvot tulevat esiin ihan eritavalla. Kaikki kehuvat. Mutta mulla on hassu olo. Epänaisellinen.

Muistatteko tän?





Saksin lisää pituutta pois. Tykkään sikana. Yhtäkkiä kaikki maailman ihmiset alkavat avautumaan pitkistä hiuksista, kuinka kivat ne on ja kuinka ihanaa on letittää tukka ja kuinka hiusten mitta on naisen mitta. Tuntuu, että jään jostain suuresta paitsi.





Alan kasvattaa hiuksia.




Pitkän, kivuliaan prosessin jälkeen olen taas takaisin alkuasetelmissa. Siis olen nyt siinä pisteessä.

Ikävöin mun lyhyttä tukkaa. Pidin sitä vain muutaman kuukauden, enkä koskaan ajatellut pitäväni sitä sen pitempään, koska halusin kasvattaa letin takaisin. Ainut huoli on mun rulla. Mutta mietin, että pystyn sen kyllä tekemään, käytän muutenkin sen tekemiseen vain tota etuhärpäkettä. :D

Katsoin kuvia viime syksyltä ja itseasiassa, mä olen niissä kuvissa paljon naisemman ja jotenkin itseni näköinen kuin minkä näköinen nykyisin olen... Ihan hassua... Ei musta tuntunut sillon siltä. Luulisi, että naisellisuus on jotain, mikä kumpuaa sisältä? Lyhyen tukan kanssa oli myös se bonus, että sai vapaasti meikata voimakkaammin. Ja sekös passaa meikäläiselle. :D


Tai sitten se on vain toi päänkallistus ja kulma. :'D Hmm... Damn it!

Mutta siis, lyhyellä tukallani tarkoitan nyt Franki Sandford-heittoani. Osasin laittaa sen ja osasin kontrolloida sitä. Tuntuu, että tän pitkän tukan kanssa en oikein osaa olla. Se ei ole sama kuin mitä se oli nuorempana, ennenkuin viimeksi leikkasin sen. Ja täällä jos sen ehtisi vielä käydä leikkaamassa jossain HALVALLA, nää britit sen kun ovat luoneet, osaisivat saada sen mallilleen just Frankie-maiseks. :3 Tiettekste?

Emmä tiedä mitä mä teen. Haluan olla 110% varma sitten kun menen seuraavan kerran kampaajan tuolille istumaan.

Niin ja Frankie sattuu ehkä olemaan lievästi mun girl-crush.







Dear Lord.


Bonus: Mä ja Oliver Jyväskylässä viettämässä maailman ihaninta viikonloppua. Toi kämppä ei ole koskaan tuntunu enemmän kodilta, kuin sinä parina päivänä ku Oltsu pti siellä hovia.



<3 tui tui!

xo D o M

***

English Edit:

I have a lot of issues with my hair.

I'm that kind of a gal, that can wear short locks and pixie-cuts, but I wish I could be the girl who has a hair that would put Barbie into a shame. Sadly, I am not.

I usually manage to grow my hair through more or less awkward stages around 2years. Then I grow bored and annoyed and feel like short hair would suit my face better. So I cut it. Then everyone starts talking about how much they love their long hairs, how they can curl it, straighten it, put it into a ponytail and braid it... etc... So I feel like I'm missing out and like I'm not as much of a woman as they are, because of my short hair. It always happens.

So I start growing it out once again, until I get bored. It's a never ending battle.

Right now, I want to go back to my Frankie-cut. This time I'd like to keep it, however. If I choose to do it, I want to cut it in London, before moving back to Finland. This city practically invented Frankie-cut, afterall.

xo Daughter of Murphy.

Pin It Now!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti